Tällä sivulla esitetään tietoja työterveyshuollon kustannuksista ja kattavuudesta 1960-luvulta lähtien. Työterveyshuollon kustannukset muodostavat vain pienen osan terveydenhuollon kokonaiskustannuksista.
Kuvaus
Työterveyshuollon maksavat työnantajat ja työntekijät työtulovakuutuksen kautta sekä suoraan. Kela maksaa työtulovakuutuksella kerätyistä varoista niin sanotun Kela-korvauksen työterveyshuollon ostaneelle yritykselle. Kaaviot perustuvat Kelan työterveyshuoltotilastoon. Työterveyshuollon kustannukset olivat vuonna 2018 noin 4 prosenttia terveydenhuollon kokonaiskustannuksista Suomessa.
Mitä mittarit esittävät
Ensimmäinen kuva esittää kustannusten ja korvausten jakautumisen ennaltaehkäisevän työterveyshuollon ja sairaanhoidon välillä. Sairaanhoito on kuvattu Kelan Hyvä työterveyshuollon korvauskäytäntö -oppaassa. Toiseen kuvaan on piirretty työterveyshuollon kustannusten ja korvausten kehittyminen palkansaajaa kohden sekä työterveyshuollon kokonaiskustannus ja -korvausmäärät Suomessa.
Kustannus on työterveyshuollon tuottajille maksettu kokonaisrahamäärä. Korvaus on työantajien ja työntekijöiden työtulovakuutuksella maksama rahamäärä, joka Kelan kautta maksetaan työnantajalle työterveyshuollon korvauskäytännön perusteella. Korvaus on osa kokonaiskustannuksista. Ehkäisevä työterveyshuolto kohdistuu työntekijöiden lisäksi myös työpaikkaan.
Kolmannessa kuvassa on esitetty, kuinka moni palkansaaja saa työterveyshuollon palveluita (kattavuus). Kattavuus esitetään lisäksi prosentteina kaikista työllisistä.
Palkansaajakohtaiset kuvioihin lasketut luvut poikkeavat hieman toisistaan. Käytetty työntekijöiden määrä on suuressa kuviossa hieman tarkempi, koska se on saatavissa Kelasto-palvelusta erikseen eri korvausluokille. Pienemmän kuvion lukujen laskennassa on käytetty yhtä, hieman suurempaa lukua, joka on peräisin vuositilastosta.
Työnantajan työterveyshuollolle maksama summa on usein hieman suurempi kuin näistä tiedoista ilmenee, sillä työnantajat eivät ilmoita kaikkia kustannuksia tilastoon.
Tietoja päivitetään vuosittain.