Työtapaturmat - visiona nolla tapaturmaa

Suomessa sattui vuonna 2016 lähes 132 000 työtapaturmaa. Tässä luvussa ovat mukana sekä palkansaajat ja yrittäjät (myös maatalousyrittäjät). Suurin osa näistä tapaturmista sattui työpaikoilla tai työliikenteessä (yli 109 000). Kuolemaan johtavien työpaikkatapaturmien määrä oli samana vuonna 24. Työtapaturmien vuosittaiset kustannukset ovat joidenkin arvioiden mukaan noin 2.5 miljardin euron luokkaa. Inhimillisen kärsimyksen arvoa on kuitenkin vaikea mitata rahassa. Näiden lukujen valossa nolla tapaturmaa näyttää vielä kaukaiselta visiolta. Miten työtapaturmia voitaisiin ehkäistä tehokkaimmin 2020-luvulla? Mitä meidän pitäisi tietää niiden syntymekanismista?

Ennen teollistumista tapaturmat, myös työtapaturmat, tulkittiin Jumalan tahdoksi, jolloin rukous oli paras keino torjua niitä. Ihminen oli tämän ajattelutavan mukaan voimaton luonnon voimia vastaan. Viimeisen sadan vuoden aikana on kuitenkin esitetty joukko muita tapaturmateorioita.

Kasaantuvatko työtapaturmat pienelle joukolle ihmisiä, joilla on sisäsyntyinen taipumus joutua tapaturmiin, eli onko se persoonallisuuden piirre? Tähän kysymykseen vastaamiseen meillä on tänään jo parempaa tietoa kehittyneempien tapaturmateorioiden muodossa. Seuraava tärkeä askel edellä esitetystä tapaturmataipumusteoriasta oli tunnustaa, että ihmisen itsensä lisäksi myös työympäristö vaikuttaa tapaturmien syntymiseen. Sen mukaan sekä inhimilliset että tekniset tapaturmatekijät muodostavat ketjun, jossa yhden osan pettäminen aiheuttaa koko ketjun kaatumisen dominosarjan tapaan. Tapaturmien torjunnan kannalta on oleellista estää yhdenkin keskeisen tekijän kaatuminen. Tästä kehittyi myös niin sanottu jäävuorimalli, jossa sekä läheltä piti -tilanteet että kaikkein vakavimmat tapaturmat - kuolemantapaukset - johtuvat jokseenkin samoista syistä.

On myös esitetty näkemys, että tapaturmien syyt ovat useimmiten löydettävissä yritysjohdon tekemistä virheistä. Turvallisuutta olisi johdettava niin kuin mitä tahansa muutakin asiaa yrityksessä. Työnjohtaja on tämän johtamisen avainhenkilö. Tästä näkemyksestä avautui nykyisin turvallisuusjohtamisen nimellä tunnettu tarkastelusuunta.

Viimeisten vuosien aikana on puhuttu paljon kimmoisuusteoriasta (resilience). Tämä teoria on saanut alkunsa ympäristötieteestä ja se korostaa organisaation kykyä ennakoida ja kiertää siihen kohdistuvat uhat. Teorian mukaan työtapaturmat ovat seurausta ihmisen suorituksen vaihtelusta. Teknologia tulee rakentaa sellaiseksi, että se sallii inhimillisten virheiden tekemisen ilman tapaturmariskiä. Tässä yhteydessä voidaan puhua myös joustavasta teknologiasta, mitä se sitten milloinkin tarkoittaa.

Yhdestä asiasta tutkijat ovat nykyisin yksimielisiä. Ihminen tekee virheitä, juuri siksi olemme ihmisiä emmekä koneita. Miten virheiden tekemisen minimointi voidaan toteuttaa rakennustyömaalla, jossa sadat, eri kansallisuuksia edustavat työntekijät soveltavat omia käsityksiään turvallisesta toiminnasta yhteisellä työpaikalla? Inhimillisten tekijöiden huomioon ottaminen johtamisessa, suunnittelussa, esimiestyössä ja työn suorittamisessa voi olla avain kohti nollaa. Miten sen saisi toteutettua työmailla kiireen keskellä?

Kuva 1. Tapaturmavakuutuskeskus, palkansaajien työtapaturmatilasto, aineiston tilanne 22.3.2018. Tietokanta on muodostettu 27.4.2018 TVK/Janne Sysi-Aho