Esihenkilöiden johtamistyö saa kiitosta Työterveyslaitoksen Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyyn osallistuneissa sote-kuntayhtymissä. Syksyllä 2018 toteutetussa kyselyssä 72 % sote-kuntayhtymien työntekijöistä (n=24 008) koki esihenkilön toiminnan oikeudenmukaiseksi. Kontrasti siihen, miten sote-kuntayhtymiä johdetaan ja millaiseksi päätöksenteko niissä koetaan, on kuitenkin huomattava: organisaation päätöksenteon koki oikeudenmukaiseksi 38 % kaikista vastaajista.

Esihenkilöt johtavat sote-kuntayhtymissä pääsääntöisesti myös hyvin valmentavalla otteella (ks. kuva 'Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla'). Valmentava johtajuus on johtamisen ajattelutapa, joissa esihenkilö keskittyy huolehtimaan kokonaisuudesta ja siitä, että hänen oma porukkansa voi menestyä. Siinä painotetaan työntekijöiden kuuntelemista, voimaannuttamista ja kunnioittamista. Valmentava esihenkilö antaa alaisilleen vastuuta töiden tekemisessä ja tukee heidän itsenäistä toimintaa ja oma-aloitteisuutta. Tutkimusten mukaan valmentava johtaminen vahvistaa luottamusta, luovuutta, työhön sitoutumista ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Lisäksi se parantaa tehokkuutta ja tiimien innovatiivisuutta.

(Teksti jatkuu kuvioiden jälkeen)

Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla​​

Lataa data
2023
Fysio- ja toimintaterapeutit

Valmentava johtaminen (Fysio- ja toimintaterapeutit)

Ei kysytty 2023

Vaikutusmahdollisuudet (Fysio- ja toimintaterapeutit)

Tässä vertailet valitsemaasi ammattia sen johtamisen laadulta samankaltaisimpaan ja erilaisimpaan ammattiin.
Eivaikutusmahdollisuuksiamuutoksiin työssä​Osuus vastaajista, %​0510152025303540Ammatti, jolla samankaltaisimmat tulokset​Fysio- ja toimintaterapeutitLääkärit
Eivaikutusmahdollisuuksiamuutoksiin työssä​Osuus vastaajista, %​010203040506070Ammatti, jolla erilaisimmat tulokset​Fysio- ja toimintaterapeutitPalomiehet

Johtamisen laatu​ (2023)

Viisi ammattia, joissa johtamisen laatu on korkein

Ei kysytty 2023

Mitä Kuuluu -kyselyssä useampi kuin kaksi kolmesta sote-kuntayhtymien työntekijästä koki, että esihenkilö vahvistaa alaistensa kyvykkyyttä: esihenkilön koetaan kannustavan työyhteisön jäseniä kehittämään osaamistaan, jakamaan tehtäviä ja vastuita työyhteisön jäsenille sekä kannustavan työyhteisön jäseniä käyttämään vahvuuksiaan työssä. Hieman alle kaksi kolmasosaa koki, että esihenkilö kannustaa alaisiaan yhteistyöhön. Kuusi kymmenestä työntekijästä koki, että esihenkilö kannustaa alaisiaan itsenäiseen työskentelyyn. Yli puolet vastaajista koki myös, että esihenkilö ratkaisee joustavasti työn ja muun elämän välisiä ristiriitoja.

Esihenkilöiden toimintatapaa pitävät valmentavana erityisesti johtajat ja erityisasiantuntijat, lääkärit sekä ylihoitajat ja osastonhoitajat (ks. kuva 'Esimiesaseman vaikutus johtamiseen'). Samoin alle 50-vuotiaat pitävät esihenkilötyötä useammin valmentavana kuin vanhemmat vastaajat. Myös esihenkilöt sekä päälliköt ja johto pitävät oman esihenkilönsä toimintaa useammin valmentavana kuin työntekijät.

(Teksti jatkuu kuvioiden jälkeen)

Esihenkilöaseman vaikutus johtamiseen​​​

Lataa data
2023

Valmentava johtaminen

Ei kysytty 2023

Vaikutusmahdollisuudet

Esihenkilöasema lisää vaikutusmahdollisuuksia​.
Eivaikutusmahdollisuuksiamuutoksiin työssä​Osuus vastaajista, %​05101520253035404550Päälliköt ja johtoLähiesihenkilötEi esihenkilöasemaa

Valmentavan johtajuuden vaikutus työhyvinvointiin näkyy myös Mitä kuuluu? -kyselyn tuloksissa. Esimerkiksi työntekijöistä, joiden esihenkilö vahvistaa alaisten kyvykkyyttä, 76 % koki usein työn imua, eli tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista työhön. Vastaava prosenttiluku kaikilla vastaajilla oli 68.

Mitä kuuluu? -kysely tehdään vuosittain 11:ssa sote-kuntayhtymässä. Aineisto päivitetään työelämätieto.fi -alustalle kerran vuodessa.