Kykyviisaria käytetään asiakkaan tilanteen kartoitukseen työllisyys- ja sosiaalipalveluissa, kuntoutuksessa, terveydenhuollossa ja koulutuksessa. Usein asiakkailla on monialaisten palveluiden tarvetta, jolloin Kykyviisarin avulla voidaan suunnitella palvelukokonaisuutta ja asettaa tavoitteita.

Kykyviisariin vastanneista 89% on työttömiä, joista puolella työttömyys on kestänyt yli 3 vuotta. Kykyviisaria käytetään palveluissa, jotka kohdentuvat vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville. Kykyviisarin vastaajat arvioivat esimerkiksi työkykynsä huomattavasti alhaisemmaksi kuin suomalaiset keskimäärin (Kuva 1). Kykyviisariin vastaajat eivät välttämättä myöskään näy väestötason kyselyissä. Kykyviisari onkin esimerkki luonnollisesti palvelun yhteydessä kertyvästä tiedosta. Usein tällainen tieto on rekisteritietoa, kuten terveydenhuollossa kertyvät hoitoilmoitukset tai lääkereseptit. Suoraan asiakkailta itseltään systemaattisesti kertyvä tieto on harvinaisempaa.

6,05,77,88,0Miehet 30-69 v.Naiset 30-69 v.Vastaajien keskiarvo012345678910Kykyviisari-vastaajat (n=2662, 3131)Finterveys 2017 -vastaajat

Kuva 1. Oma arvio työkyvystä Kykyviisari-aineistossa ja väestöotokseen pohjautuvassa Finterveys 2017- kyselyssä. Oletetaan, että työkykysi on parhaimmillaan saanut 10 pistettä. Minkä pistemäärän antaisit nykyiselle työkyvyllesi?

Kykyviisari arvioi yleistä työ-ja toimintakykyä sekä erikseen viittä toimintakyvyn osa-aluetta: henkistä hyvinvointia, sosiaalista osallisuutta, fyysistä toimintakykyä, osaamista ja arjen sujuvuutta. Koettu työkyky ja koettu toimintakyky ovat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa (ks. Työ- ja toimintakyvyn kokemukset -sovellus sivun alalaidassa). Koska Kykyviisariin vastaajista useimmilla ei ole vastaushetkellä työtä, he myös mahdollisesti arvioivat työkykyään terveydentilansa ja yleisen toimintakykynsä kautta.

Kykyviisariin voi tutustua ja käydä kokeilemassa siihen vastaamista osoitteessa www.ttl.fi/kykyviisari.

Kykyviisari on kehitetty yhdessä palveluntuottajien ja asiakkaiden kanssa, jotta se olisi helppokäyttöinen ja hyödyllinen työväline niin asiakkaalle kuin hänen kanssaan työskentelevälle ammattilaiselle. Kykyviisarin hyödyllisyys asiakastyössä on merkittävää sen tuottaman tiedon kannalta. Kykyviisarin tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää niin yksilötasolla asiakastyössä kuin ryhmätasolla ja päättäjätasolla esimerkiksi kuvaamalla yhden tai useamman toimijan asiakaskunnan rakennetta ja erityispiirteitä (Kuva 2). Mitä laajamittaisemmin Kykyviisaria käytetään, sitä paremmin sen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi alueiden, palvelujärjestelmien tai toimintamuotojen arvioinnissa ja kehittämisessä.

Kuva 2. Kykyviisarin hyödyntäminen eri toiminnan tasoilla
Kykyviisari-toimintamallin tasoKäyttötarkoitus
TilannearvioPalvelutarveMuutoksen seuranta
Yksilötasoselvitetään yksilön tilanne, puheeksiottamisen väline, yksilöohjauksen työvälineasetetaan tavoitteita, suunnataan toimintaa ja sen sisältöäseurataan yksilön työ- ja toimintakyvyn muutoksia, arvioidaan palveluiden vaikutuksia, oman työn vaikutusten seuranta
Ryhmätasoselvitetään asiakasryhmän tilanne, profiloidaan asiakasryhmiä, ryhmäohjauksen työvälineasetetaan tavoitteita, suunnataan toimintoja/palveluita ja niiden sisältöjä ryhmätasollaseurataan työ- ja toimintakyvyn muutoksia ja toimintojen/palveluiden vaikutuksia, oman työn vaikutusten seuranta
Päätöksenteon tasoselvitetään organisaation asiakkaiden tilanneasetetaan tavoitteita, suunnataan toimintoja/palveluita ja niiden sisältöjä organisaatiotasollaseurataan työ- ja toimintakyvyn muutoksia ja toimintojen/palveluiden vaikutuksia

Työ- ja toimintakyvyn kokemukset

Lataa data
Sukupuolijakauma
Naiset: 3704 tapausta 50,9 % tapauksistaMiehet: 3578 tapausta 49,1 % tapauksistaNaiset 51 %Miehet 49 %
Ikäluokat
15-19: 359 tapausta 4,9 % tapauksista20-29: 2010 tapausta 27,6 % tapauksista30-39: 1484 tapausta 20,4 % tapauksista40-49: 1395 tapausta 19,2 % tapauksista50-59: 1717 tapausta 23,6 % tapauksista60-64: 317 tapausta 4,4 % tapauksista15-1920-2930-3940-4950-5960-64Ikäluokka0500100015002000Tapausten lukumäärä
Koettu työkyky
0: 197 tapausta 2,7 % tapauksista1: 200 tapausta 2,7 % tapauksista2: 366 tapausta 5,0 % tapauksista3: 523 tapausta 7,2 % tapauksista4: 539 tapausta 7,4 % tapauksista5: 894 tapausta 12,3 % tapauksista6: 808 tapausta 11,1 % tapauksista7: 1166 tapausta 16,0 % tapauksista8: 1286 tapausta 17,7 % tapauksista9: 770 tapausta 10,6 % tapauksista10: 533 tapausta 7,3 % tapauksista012345678910Työkyky01002003004005006007008009001,0001,1001,200Tapausten lukumäärä
Koettu toimintakyky
0: 12 tapausta 0,2 % tapauksista1: 42 tapausta 0,6 % tapauksista2: 174 tapausta 2,4 % tapauksista3: 387 tapausta 5,3 % tapauksista4: 504 tapausta 6,9 % tapauksista5: 828 tapausta 11,4 % tapauksista6: 804 tapausta 11,0 % tapauksista7: 1253 tapausta 17,2 % tapauksista8: 1563 tapausta 21,5 % tapauksista9: 1013 tapausta 13,9 % tapauksista10: 702 tapausta 9,6 % tapauksista012345678910Toimintakyky02004006008001,0001,2001,400Tapausten lukumäärä
Tyytyväisyys elämään
050010001500200025003000Erittäin tyytyväinenErittäin tyytyväinen: 767 tapausta 10,5 % tapauksistaMelko tyytyväinenMelko tyytyväinen: 3215 tapausta 44,1 % tapauksistaEn tyytyväinen, mutta en tyytymätönkäänEn tyytyväinen, mutta en tyytymätönkään: 2169 tapausta 29,8 % tapauksistaMelko tyytymätönMelko tyytymätön: 931 tapausta 12,8 % tapauksistaErittäin tyytymätönErittäin tyytymätön: 200 tapausta 2,7 % tapauksistaTapausten lukumääräTyytyväisyys elämään
Koettu terveys
0500100015002000HyväHyvä: 1133 tapausta 15,6 % tapauksistaMelko hyväMelko hyvä: 2013 tapausta 27,6 % tapauksistaKeskitasoinenKeskitasoinen: 2475 tapausta 34,0 % tapauksistaMelko huonoMelko huono: 1397 tapausta 19,2 % tapauksistaHuonoHuono: 264 tapausta 3,6 % tapauksistaTapausten lukumääräTerveys
Koettu toimintakyky suhteessa koettuun työkykyyn
3 tapausta1 tapausta1 tapausta2 tapausta1 tapausta1 tapausta3 tapausta10 tapausta8 tapausta3 tapausta3 tapausta5 tapausta2 tapausta4 tapausta2 tapausta4 tapausta1 tapausta8 tapausta6 tapausta268 tapausta10 tapausta8 tapausta13 tapausta42 tapausta28 tapausta55 tapausta111 tapausta153 tapausta32 tapausta34 tapausta4 tapausta32 tapausta26 tapausta10 tapausta8 tapausta9 tapausta4 tapausta12 tapausta3 tapausta37 tapausta37 tapausta5 tapausta77 tapausta109 tapausta37 tapausta34 tapausta19 tapausta16 tapausta11 tapausta5 tapausta19 tapausta33 tapausta6 tapausta66 tapausta106 tapausta101 tapausta81 tapausta33 tapausta29 tapausta21 tapausta9 tapausta24 tapausta24 tapausta13 tapausta57 tapausta108 tapausta135 tapausta224 tapausta104 tapausta79 tapausta42 tapausta18 tapausta17 tapausta21 tapausta19 tapausta38 tapausta59 tapausta87 tapausta149 tapausta215 tapausta130 tapausta52 tapausta17 tapausta13 tapausta16 tapausta33 tapausta34 tapausta46 tapausta81 tapausta187 tapausta196 tapausta396 tapausta196 tapausta55 tapausta22 tapausta10 tapausta72 tapausta29 tapausta38 tapausta58 tapausta119 tapausta154 tapausta332 tapausta546 tapausta183 tapausta12 tapausta10 tapausta110 tapausta19 tapausta16 tapausta14 tapausta46 tapausta47 tapausta121 tapausta291 tapausta327 tapausta012345678910012345678910ToimintakykyTyökyky